Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. syyskuuta 2019

Facebook ryhmän vaihto:vuodenaika


Facebook ryhmässä pidettiin Coins vaihto, jonka teemana oli vuodenajat.

Päätin tehdä Talven, joka on mun "inhokki" vuodenaika... mä en tykkää kylmästä, pimeästä ja märästä.
sekä
Kesän. Kevät ja kesä on lempi vuodenajat. Kesällä on ihanan lämmintä ja luonto on hereillä ja kauniina.

Kortit on hahmoteltu ensin lyijykynällä ja sitten maalattu vesiväreillä ja Derwentin Inktence blockseilla.







vuodenajat kesä 1/2 COIN, no293




vuodenajat: talvi 2/2 COIN, no294








torstai 29. elokuuta 2019

kalenterimanian elokuun vaihto 2019




Jos tällä toisella kerralla homma onnistuisi paremmin..


Kalenterimanian ATC-vaihdossa tällä kertaa aiheena oli elokuvat.

Halusin käyttää korteissani vanhoja "leffajulisteita", jotka tulostin pikkuruisessa muodossa ja käsittelin vanhan näköisiksi.  Tein muutaman "leffalipun" leimaamalla, leikkaamalla ja taas "käytetyn näköiseksi"-käsittelemällä. Stanssasin mustalta kartongilta muutaman vanhan kameran ja filmirullan reunaa, ja sitten yritin saada kaiken mahtumaan jotenkin järkevästi yhteen korttiin. 😃











Elokuvat: Tuulen viemää 1/3 ATC, no279



Elokuvat: West side story 2/3 ATC, no280


Elokuvat: Casblanca 3/3 ATC, no281






maanantai 3. kesäkuuta 2019

"Maailman jano"



Maailman jano


Vaihto Repolaisen kanssa, ja hän toivoi minulta korttia aiheella "Maailman jano". Mulla meni hetken aikaa sisäistää aihe, ja keksiä miten se toteuttaa.

Ajatuksiini tuli ideana vähän niinkuin "tiedon jano", että "maailman jano" voisi tarkoittaa esim lapsen halua oppia uutta maailmasta, konttaamaan ja kävelemään, tutkia ruohoa, kukkia käpyjä, kaikkea.

Tai sitä, että ihminen haluaa matkustaa, kierrellä ympäri maailmaa ja nähdä ihania paikkoja ja tutustua uusiin kulttuureihin ja makuihin.

Päädyin tekemään kortin jälkimmäinen ajatus mielessäni. maalasin vesiväreillä ihmisen kasvot.
 Onko hän lapsi, aikuinen, en tiedä, katsoja päättäköön.
 Piirsin toiselle paperille aurinkolasit, johon liimasin jostain safari-kirjasta kartan palat linssien tilalle. Maalasin lasien kehykset ja laitoin hieman glitteriä niihin.
Liimasin lasit maalamani kasvojen silmille, ja leimasin kortin reunoille helminauhaa, joita hieman myös värittelin.

 Siinä on mun "Maailman jano", ihminen jonka haaveet näkyvät silmin edessä.





Maailman jano ATC, no182










keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Askarteluvuoren vaihto#41


Askarteluvuoren  ATC vaihto numero 41.

Vikke toivoi tällä kertaa korttiin jonkinlaisen avattavan luukun.
Mä tein taas yhden ”ihmemaan” tai  ”minimaan”...

Eli kortissa on kuva puun rungosta, sienestä ja kukista, mutta kun katsoo tarkkaan (ja avaa luukun) näkee että siellä sienessä onkin jonkun koti, ja kaikki ne pienet ötökät siinä ympärillä.





torstai 16. toukokuuta 2019

Pupu on ässä.


Pupu-ässät vaihtoon.

yhdessä Facebookin ryhmässä tuli haaste/vaihto, jossa tarkoitus tehdä APC-kortteja neljä kappaletta.  APC kortti eli altered playing cards ovat siis uudelleen tuunattuja pelikortteja. Niitä on erikokoisia, ja joissakin haasteissa toivotaan että esim, vasen kulma jätetään tuunaamatta, jotta näkee mikä kortti on kyseessä, mutta käsittääkseni se ei ole pakollinen. (Olen siis nähnyt myös paljon kortteja, jotka on tuunattu ihan kokonaan.)

Minä päätin tehdä ässät, ja päädyin maalaamaan jokaiseen pupun, sen saman pupun eri "hommissa". Tästä sain idean, että kun hommaan uuden korttipakan, niin aion tehdä yhden kokonaisen korttipakan samalla teemalla... joskus tulevaisuudessa :)























maanantai 29. huhtikuuta 2019

Kalenterimanian vaihto huhtikuu 2019





Kalenterimanian vaihto Facebookissa.

Mun ensimmäinen osallistuminen Kalenterimanian vaihtoon. 

Colors of flowers 

Käytin inspiraatiokuvassa olleita värejä taustan maalaamiseen. Punaista, sinistä, turkoosia. Liimasin Tim Holtzin Botanical-collage paperia, mutta hieman ennen kuin se kerkesi kuivua kiinni, revin reunoilta pois sitä. vesiväreillä värjäsin kukat, ja valkoisella geelikynällä piirtelin viivoja ja reunukset.


Colors of flower 1/3 ATC, no

Colors of flower 2/3 ATC, no

Colors of flower 3/3 ATC, no


maanantai 25. helmikuuta 2019

Askarteluvuoren ATC vaihto #38


Askarteluvuoren ATC vaihto #38, aiheena: yhdessä




Yhdessä ATC 1/2, no 54

yhdessä ATC 2/2, no 55

Mulla oli muutama teellä värjätty paperi, joihin rupesin maalaamaan sabluunan läpi erivärisiä ympyröitä, ruutuja ja palikoita.
Yhteen hahmottelin rakastuneet kissat katolla/aidalla/mikälie, ja leikkasin ne pois.
 Päätin käyttää samaa myös pöllö-kortin taustaan, lisäsin siihen vähän väriä Antique linen Distress Oxidella.
Kissa kortin taustan leikkasin aikaisemmin tekemästäni Mixed Media Mashupista.
Leikkasin kirjansivusta sydämiä joita hieman värjäsin punaiseksi ja liimasin taustaan.
Mustalla ja valkoisella hieman viivoja ja doodlailua.
Pöllöt piirretty vakoiselle paperille ja leikattu.
Kirjasta tekstit molempiin kortteihin.



lauantai 26. tammikuuta 2019

Askarteluvuoren ATC vaihdot #37



Facebookissa on ryhmä ”Askarteluvuoren ATC vaihdot”. Osallistuin ensimmäisen kerran vaihtoon numero 37 ja aiheena uusi alku.




Päätin tehdä Fenix linnun joka nousee tuhkasta liekkien lailla. Tausta tehty vesiväreihin dippaamalla, lintu hahmoteltu ensin lyijykynällä ja vahvistettu tussilla. Maalattu vesiväreillä, dylusions inkeillä ja lisätty kynsilakalla vähän kimalletta sulkiin. Lopuksi liimasin muutaman ”timangin”.


maanantai 21. tammikuuta 2019

OKTK 46/2019, ...lunta ja jäätä

Joko mä olen sanonut jo, että oon oikein innoissani kaikista uusista haasteista joita mä olen nyt lähiaikoina löytänyt...!? 

Tässä ensimmäinen osallistuminen OKTK- haasteeseen


Eli kortti jossa on lunta ja jäätä, ja se menee vielä kaiken lisäksi vaihtoon..
Osallistun yhdellä kortilla, mutta onnistuin tekemään kaksi korttia, ja toivotaan että jompi kumpi miellyttäisi saajaa. Eli hän saa valita näistä jomman kumman.

”Winter wonderland”


Taustan tein vesiväreihin ”dippaamalla”, ja embossaamalla valkoisia lumihiutaleita. 
Stanssasin peuran seisomaan lumihankeen, joka on kreppipaperia. Sitten stanssatut puut liimasin päälle. Oksille hieman vuosia sitten askartelukaupasta ostamaani ”lunta”.


”Jääkukkia ikkunassa”






Jälleen tausta vesiväreillä ”dippaillen”. Leimasin hiutaleita turkoosilla, ja kirkkaalla embossasin vähän kaikkea. Kynsilakkaa hieman kimalletta ja hopeaa. Liimasin ikkunan pokat, ja pitsistä ikkuna kapat. Lunta ruutujen alapokiin. pokat oli aluksi valkoiset, mutta päätinkin ne maalata ruskeiksi. Onnistuin viimeisillä vedoilla värjäämään hieman alaverhon reunaakin. :)

Alku

No niin, pyristeltyäni pitkään vastaan minä nyt sitten vihdoin ja viimein luovutin. Aloitin siis Bloggaamisen... vai onko se Blogaaminen? J...