Tämä joutaa korttiin-haasteessa Sisko toivoi Joulu-aiheisia kortteja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lintu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. joulukuuta 2019
maanantai 26. elokuuta 2019
Askarteluvuorenvaihto #44
Tällä kertaa Askarteluvuoren vaihdossa vaihdettiin kaksi korttia. Yksi ATC ja yksi Skinny.
ATC-kortissa ei ollut mitään aihetta eikä rajoitteita, vaan oli vapaasti toteutettavissa.
Minulle kävikin niin, että innostuin tekemään yhdestä vanhasta tekemästäni taustasta kortin, johon käytin kuvaa joka oli pitkään kummitellut mun aarre-laatikossa... pää poikki ja linnun pää tilalle, ja kappas, siinä meillä on uusi Sheriffi!
Skinnyssä sen sijaan piti olla aiheena meri, jotain vaaleanpunaista ja sarjakuva.
Mielessäni siinteli ensin vaaleanpunaiset meritähdet ja merihevoset ym ym. Mutta päädyin lopulta siihen, että haluan piirtää hain.
Mutta mitenkäs mä lisään siihen vaaleanpunaista, laitanko haille rusetin kaulaan tai päähän, vai miten? Ja sarjakuva.. mitenkäs mä sarjakuvan keksin, vai piirränkö vaan sen hain sarjakuvamaisena?
No, lopulta keksin idean siitä, kun muistin nähneeni videon siitä koirasta joka ensin on onnellisena vedessä, ja sitten ilmeisesti kala tai jokin koskettaa koiraa veden alla ja se koira säikähtää ja juoksee äkkiä rannalle... jos mä teen niin, että hai säikähtää kun jokin koskee sitä veden alla, ja ensimmäisessä kuvassa se voisi tulla karjuen pinnalle, jopa sillälailla pelottavasti, että voisi luulla että se hyökkää. Mutta sitten toisessa kuvassa se onkin ihan nolona, (vaaleanpunainen tausta oikein korostamaan sitä), ja kertookin että oli säikähtänyt kosketusta veden alla.
Leikiteltiin pojan kanssa vielä sana-leikkiä ajatuksella "something touched my leg" --> "something touched my Fin", Fin tarkoittaessa sekä evää, että Suomalaista, mutta päätinkin että pelkkä "something touched me" saa luvan kelvata.
(voihan olla että teen jossain vaiheessa jotain samantyyppistä, jossa sitten käytän kyseistä sanaleikkiä 😊 )
kuva on hahmoteltu ensin lyijykynällä, tussilla piiretty ääriviivat ym ja väritetty vesiväreillä ja Derwentin Inktence blockseilla.
![]() |
Sheriffi ATC, no292 |
![]() |
Arka hai SKINNY, no291 |
keskiviikko 21. elokuuta 2019
Ajatuksia-sarja
tiistai 16. heinäkuuta 2019
TJK 29-30/2019
Tämä joutaa korttiin-haasteessa kyseltiin eksoottisten lintujen perään.
Tässä minun kortit.
Päätin tehdä Coinsseja.

Kortit on käsin piirretty ja maalattu.
Ensin hahmottelin lyijykynällä, sitten maalaus ja tussilla piirtelyä päälle.
![]() |
Eksoottisia lintuja 1/4 ATCOIN |
![]() |
Eksoottisia lintuja 2/4 ATCOIN |
![]() |
Eksoottisia lintuja 3/4 ATCOIN |
![]() |
Eksoottisia lintuja 4/4 ATCOIN |
perjantai 7. kesäkuuta 2019
TJK 23-24/2019
Silpputehtaan, Tämä joutaa korttiin-haasteessa tällä kertaa aiheena kultaisessa häkissä.
Mulla tuli heti mieleen ihmislinnut, joita olen tykännyt tehdä, ja häkki päässä.
Minun ATC kortti-sarjan henkilöt ovat kuninkaallinen perhe, jolla on paljon rahaa ja valtaa, mutta eivät voi elää aivan täysin "normaalia elämää". He eivät voi yhtäkkiä vain päättää lähteä kauppaan tai vaikka kävelylle rannalle. Siksi heistä tuntuu kuin he elisivät häkissä... kultaisessa sellaisessa.
Perheen vanhemmat ovat kuningas ja kuningatar, ja heidän häkkinsä tuntuu siksi pienemmältä, kun taas lapset, prinssi ja prinsessa, eivät vielä joudu kantamaan yhtä paljon vastuuta kuningaskunnastaan, kun vanhempansa, joten heidän häkkinsä ovat vähän suuremmat ja väljemmät.
lintujen päät olen leikannut lintukirjasta, kropat mainoslehtisistä, ja hieman tuunailin niitä. Kuninkaan ja kuningattaren häkit on embossattu, kun taas prinssin ja prinsessan häkit piirsin kultatussilla (kehykset). Taustassa on kirjansivut ja tekstuuripastaa. Suihkutin taustat mustesuihkeilla. Hahmoja liimatessa osa taustasta tulikin läpi, värjäten hieman hahmoja, mutta mielestäni se ei haitannut.

Kultaisessa häkissä: Kuningas ATC 1/4, 216 |
sunnuntai 21. huhtikuuta 2019
TJK 15-16/2019
Silpputehtaan TJK 15-16/2019- haaste jossa aiheena tällä kertaa muuttolinnut.
Mä pyörittelin pitkään taas ajatuksia siitä, mitä mä tekisin.. enkä meinannut keksiä sitten millään mitään. Toiseksi viimeisenä päivänä se ajatus sitten tupsahti päähän, ja ei muuta kuin tekemään!
Toteutuksessa on parantamisen varaa, mutta hymysuin näitä tein.. tadaa, tässä minun muuttolinnut:
Tausta on tehty akryylimaaleilla, jotka kortilla ”raavin” paperille. Linnut on leikattu kirjasta, ja auto matkalaukkuineen, sekä toisen kortin saappaat ja nyytti on piirretty paperille, maalattu ja leikattu irti.
![]() |
Muuttolinnut 2/2 ATC no119 |
![]() |
Muuttolinnut 1/2 ATC no120 |
perjantai 19. huhtikuuta 2019
Askarteluvuoren vaihto #40
Askarteluvuoren vaihto #40
Tällä kertaa tarkoituksena oli tehdä kaksi ATC korttia.
Me päästiin huutelemaan mitä näissä korteissa pitää olla (tai jakaa ne korttien kesken.)
Mä halusin tehdä kortit tuplana, jotta jää jotain tännekin vaihdettavaksi.
Tässä kortit:
keväinen-keltainen-vihreä-folio
Kortti on leikattu pitsalaatikosta, ja liimattu tavallista talousfolioo päälle. maalasin keltaisella ja vihreällä akryylivärillä taustan. hiomapaperilla hioin hieman folioo esiin ja liimasin pari palaa washi-teippiä mukaan. maalasin pajunoksat ja kissat taas akryylimaalilla, ja tussilla kissoille kasvot.

jälleen pitsalaatikosta pohja ja liimasin foliota siihen. Maalasin oranssilla ja violetilla akryylimaalilla taustan, ja hieman hioin foliota esiin. Lintukirjasta leikkasin linnut, ja maalasin oksat linnuille ja liivit ja rusetit. Tussilla ääriviivat ja tekstit.
perjantai 15. helmikuuta 2019
Inspiration-haaste 2/19
Helmikuun inspiration-haaste
Ja tällä kertaa muistin tehdä ATC:n enkä esim Skinnyä 😃
Valitsin inspiraatio kuvasta taustan, ja yritin jollain lailla matkia sitä omaan taustaan.
Kuvassa oli paljon lintuja, joten päätin ottaa linnun oman korttini päähahmoksi, ja pukea linnulle vaatteet päälle, niinkuin Viltsu Mari on tehnyt omassa kortissa kissalle 😃.
Mielestäni kortista tuli ihan hauska.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alku
No niin, pyristeltyäni pitkään vastaan minä nyt sitten vihdoin ja viimein luovutin. Aloitin siis Bloggaamisen... vai onko se Blogaaminen? J...
-
Askarteluvuoren vaihto numero 48 Saatiin tehdä yksi ATC-kortti mixed media tekniikalla, aiheena "hämärät päivät" ja yksi ATC...
-
Let's Party! I finally decided to be brave enough and participate my first non Finnish challenge. Try it on Tuesday had a Part...