Näytetään tekstit, joissa on tunniste JCC. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JCC. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

JCC #45





Jehkotar craft challenge numero 45.

Löydät haasteeseen kun painat Tästä.

Voiko olla totta, että olen kerrankin hyvissä ajoin osallistumassa haasteeseen... no kyllä voi!
Syy tähän on yksinkertaisesti se, että allekirjoittanut pyydettiin mukaan tämän kertaiseen haasteeseen vierailevaksi tähdeksi!
Sanat eivät riitä kertomaan kuinka yllättynyt ja otettu olen tästä kunniasta, kiitos paljon <3

Valitsin haasteesta bingorivin itselleni, mustavalkoinen-kortti-die cuts

mustavalkoinen idea oli pakko lähteä toteuttamaan, koska en aikaisemmin ollut tehnyt mustavalkoista korttia, (toki innostuin sen verran, että nyt niitä on tehty enemmänkin.) ja sopivasti isälläni oli syntymäpäivä tulossa, niin päätin tehdä hänelle kortin.





Valkoiselle paperille leikkelin ja revin washi-teipistä paloja, leimailin mustalla kuvioita ja toisella mustalla laitoin väriä sabluunan läpi. Die cut tähti-kuviot on leikattu mustasta pahvista ja vellumista. Isäni on autoasentaja, joten tottakai kortissa täytyy löytyä auton kuva. Leimasin sellaisen silkkipaperille ja liimasin korttiin. Lopuksi teippasin koko hommelin mustalle korttipohjalle. valmis!

Iso kiitos vielä Tarulle tästä kunniasta ❤️


Susse







maanantai 10. kesäkuuta 2019

JCC #44



Jehkotar craft challenge #44  ja tällä kertaa minä sain inspiraation kuvasta.

Päätin tehdä, jälleen kerran, ATC-kortteja.
Tein 4 korttia käyttäen sabluunaa, jossa on puun runkoja.
Kaksi korteista tein niin, että värjäsin musteella sabluunan läpi, ja toiset kaksi niin, että laitoin tekstuuripastaa sabluunan läpi ja värjäsin taustan mustesuihkeilla.
Lopuksi kirjoitin netistä löytämiäni sanontoja metsistä silkkipaperille, ja liimasin ne kortteihin collage mediumilla.






Metsä 1/4 ATC, no231


Metsä 2/4 ATC, no232



Metsä 3/4 ATC, no233


Metsä 4/4 ATC, no234











maanantai 13. toukokuuta 2019

JCC #43


Jehkotar Craf Challenge numero 43 löytyy Täältä,

Päätin tehdä äitienpäivä-kortin, ja valitsin bingosta rivin 
Stanssaus-Revitty-Kukka

Tein ”shaker”-kortin, jossa on kukkia sisällä.

Käytin vaaleita värejä jotka määräyty noiden pienten kukkien sävyistä, jotka tuohon korttiin siälle laitoin. Ne kivasti liikkuu siellä ympyrän sisällä kun korttia heiluttaa.




tiistai 23. huhtikuuta 2019

JCC #42


Jehkottaren Craft Challenge numero 42 löytyy Täältä.

Valitsin tällä kertaa Bingo rivin teippi-turkoosi-lanka.
Tein myös päätöksen, etten ”yliajattele” tehtävää ja teosta, vaan ihan laitan vaan aivot narikkaan ja toteutan. 


Tein kaksi kappaletta ATC kortteja, koska tällä hetkellä mulla ei ole montaa vaihtokorttia, niin päätin täydentää varastoja 😊

Murolaatikosta leikkasin kortin, johon liimasin taustan kirjan sivusta. Kortilla lisäsin turkoosia akryylimaalia, ja leimasin tekstiä mustalla ja ruskealla. Palat washi-teippiä, pätkä lankaa rullalle ja kuvat olen saanut vaihdossa ystäviltä. Tekstit kirjasta.



tiistai 26. helmikuuta 2019

JCC #40



Jehkotar CraftCallenge #40


Valitsin inspiraatioksi tällä kertaa Bingon ja 
sieltä rivi: musta Gesso-metallivaha-pahvia

Tein kaksi ATC korttia. Pohjat pitsalaatikosta, oihin laitoin tekstuuripastaa sapluunan läpi. Tagit ja perhoset myös pahvista. Maalasin kaiken mustalla Gessolla ja sitten metallivaha päälle.
Iron Butterfly 1/2 ATC, no 63

Iron Butterfly 2/2 ATC, no 64



maanantai 28. tammikuuta 2019

JCC #39



Jehkottaren haasteella mennään, vuorossa numero 39,


Päätin tällä kertaa valita bingo rivin, ja varmuuden vuoksi päätin yrittää osua useampaankin ruutuun kuin vain riviin.. 😁

Eli, Tarrat-rusetti/solmu-Vellum tai Vellum-vesivärit-valkoinen tausta tai Tarrat-kaksi erilaista kuviopaperia-valkoinen tausta



Mulla on kova halu tehdä oikein runsaita kortteja, missä on kaikkea... mutta se vaatii vielä paaaaaaljon, paljon harjoittelua. Sen lisäksi että mä en saa niistä niin tasapainoisen näköisiä ja runsaita kun mä haluaisin, niin tarvitsisin vielä lisäksi jotain väriympyrä opetusta tai harjoittelua. Vaikka mä pystyn ihailemaan ja nauttimaan muitten töiden värikirjosta, ja siitä kuinka ne sointuu yhteen eri kuosien ja materiaalien kanssa, niin jostain syystä en osaa enkä pysty löytämään niitä omaan työhöni. 
Mutta en mä siitä pahasti ole pahoillani, mä koen että mun opettelu on vasta alussa, ja mulla on vielä aikaa harjoitella monen työn ohella 😊

perjantai 30. marraskuuta 2018

JCC#37-haaste

Hei,

Kovasti on haluja askarrella, mutta ideat on jossain teillä tietämättömillä. Olen huomannut useana iltana tuijottavani tyhjiä papereita pöydällä.
Mutta onneksi kerkesin jotain saada aikaiseksi ennen määräaikaa. (Viime kerralla myöhästyin 6 minuuttia). Mikähän siinä on, että nämä menee mulla aina viime tinkaan?

Kyseessä on siis Jehkotar CRAFTChallenge numero 37

http://jehkotarcraftchallenge.blogspot.com/2018/11/jcc-37.html?m=1

Valitsin tällä kertaa itselleni Bingo rivin, glitter-lumihiutale-hopea




Viime aikoina olen kovasti yrittänyt tehdä noita tageja, ja sellaisen päätin nytkin tehdä. Lumihiutaleet on embossattu valkoisella vesiväripaperille, joka on sen jälkeen värjätty vesiväreillä. Tykkäsin jättää sen tuollaiseksi epätasaiseksi, tummempi ylhäältä ja vaaleampi alhaalta. Tähdet on stanssattuja, toinen valkoisesta paperista ja toinen kimaltelevasta hopea paperista. Lumihiutale on puinen koriste, joka on gessottu valkoiseksi, ja hopea glitter-kynsilakalla lakattu. Teksti oli jostain iän vanhasta paperi setistä.  Laitoin vielä hieman valkoista gessoa lumihiutaleeseen ja kaikille reunoille vähän niinkuin lumiefektinä. Ja lopuksi valkoisesta nauhasta iso rusetti.



Valmis :)

Alku

No niin, pyristeltyäni pitkään vastaan minä nyt sitten vihdoin ja viimein luovutin. Aloitin siis Bloggaamisen... vai onko se Blogaaminen? J...