Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lehmä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. elokuuta 2019

JCC#46




Pitkästä aikaa oli sen verran energiaa, että sain aikaiseksi jotain ja kerkesin saada jotain tehtyä Jehkottaren Elokuun Craft Challengeen (klikkaa Tästä.)

Valitsin bingo-rivin

Keltainen-valkoinen-vihreä

Ja tein äidilleni syntymäpäivä-kortin. 
Me lapset ollaan joskus aikanaan päätetty että äiti kerää lehmä-aiheisia juttuja, ja äidillä ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä asia. Joten aina kun äidille on ostettu, tehty tai annettu jotain, niin mustavalkoinen lehmäkuosi löytyy jossain kohtaa.. aina 😂.  Tällä kertaa päätin piirtää ja maalata sellaisen korttiin.
Äidin lempiväri on vihreä, joten sitä pitää myös kortista löytyä.
Ikää en korttiin laittanut, koska meidän äiti on täyttänyt 25-v viimeiset 35 vuotta 😜 (tai itseasiassa, kun hänen vanhin lapsi täytti viime vuonna 40 vuotta, tultiin siihen tulokseen, että ehkä äiti voisi täyttää jo 26.)





Hyvää syntymäpäivää äiti ❤️


perjantai 16. elokuuta 2019

Holiday-selfie





Holiday selfie


Jonkinlainen tarve tuli piirrellä ja maalailla taas eläimiä aurinkolasit päässä.
Syntyi siis Loma selfie-sarja ATC-kortteja:






Kortit on käsin piirretty ja maalattu.. ja sen on kyllä näköisiäkin! 😜



Holiday selfie ATC 2/5, no261

Holiday selfie ATC 1/5, no260



Holiday selfie ATC 4/5, no263

Holiday selfie ATC 3/5, no262




Holiday selfie ATC 5/5, no264












Alku

No niin, pyristeltyäni pitkään vastaan minä nyt sitten vihdoin ja viimein luovutin. Aloitin siis Bloggaamisen... vai onko se Blogaaminen? J...