lauantai 29. kesäkuuta 2019

TJK 25-26/2019



Tämä joutaa korttiin-haasteessa tällä kertaa aiheena puutarhahaaveita.

Itsellänihän ei valitettavasti ole minkäänlaista viherpeukaloa, vaikka kovasti kasveista ja kukista tykkään. Äitini sen sijaan omaa viherpeukalon, ja saa kasvamaan jos vaikka minkälaisia kukkia ja kasveja. Hänen iloa ja touhuja onkin oikein mukava seurata puutarhassa.

Nämä ATC-kortit saivat taustalle kuvat jostain kasvikirjasta, mikä mulla oli silputtavana. Piirsin paperille kumisaappaat ja väritin ne. Leikkasin ja liimasin ne kortteihin kiinni. Olin tehnyt akryyliväreillä hieman multaa ”jalkojen alle”.






Puutarhahaaveita 1/2 ATC, no249




Puutarhahaaveita 2/2 ATC, no250









perjantai 28. kesäkuuta 2019

OKTK #51




Oletko koskaan tehnyt korttia, jossa..- Haasteessa haluttiin nähdä tällä kertaa mustavalkoisia kortteja, joissa on väripilkkuina joko vaaleanpunaista tai keltaista.
Halusin jälleen osallistua kahden kortin vaihtoon, ja päätin toisen kortin tehdä vaaleanpunaisella ja toisen keltaisella.





Keltaisesta minulle tuli ensimmäisenä mieleen ananas. Keltainen ananas on maalattu akryyliväreillä ja jätetty valkoiset reunat kaikkeen. Muunosan ananaksesta pidin mustavalkoisena doodlaillen. Taustan maalasin vain puoliksi mustalla. 




Vaaleanpunaisesta minulle tuli ensimmäisenä mieleen balettitossut. Tossut on maalattu akryyliväreillä, ja muu osa on jätetty mustavalkoiseksi doodlaillen. Taustan maalasin puoleenväliin saakka mustalla.










torstai 20. kesäkuuta 2019

Letter L





Osallistuin ensimmäiseen haastevaihtoon ulkomaille.
Tehtävänä oli tehdä kolme aakkos-korttia kirjaimesta L.

Laama ja menninkäinen (Leprechaun) on piirretty ja maalattu, hehkulamppu-kuva on embossattu valkoisella mustalle, valkoisella geelikynällä kirjoitin tekstin, ja ”väritin” hehkulampun glitterillä, joka ei valitettavasti kuvassa näy. 





Letter L 1/3 ATC, no207

Letter L 2/3 ATC, no208



Letter L 3/3 ATC, no209
kuvateksti



lauantai 15. kesäkuuta 2019

Inspiration-haaste 6-7/2019




Inspiration-haasteessa oli sateenkaari, vaaleanpunainen banaani ja muuta mukavaa, mutta pakko mun oli mun kortteihin napata sieltä musta kissa ja vaaleanpunainen Flamingo.. Flamingo pääsi itseasiassa jopa kahteen korttiin.

Hahmottelin lyijykynällä ATC-korttiin Flamingon ja kahteen AT Coinssiin kissan ja Flamingon.
Väritin kortit vesiväreillä (vielä mä opin niitä käyttämään, perhana, en luovuta!)
sekä rajojen ja raamien piirtäminen mustalla tussilla, pilviä tein valkoisella Posca-tussilla ATC korttiin.














Kolli ja 2 tipua 2/3 ATCOIN , no238
Kolli ja 2 tipua 1/3 ATCOIN , no237




Kolli ja 2 tipua 3/3 ATC, no239







maanantai 10. kesäkuuta 2019

JCC #44



Jehkotar craft challenge #44  ja tällä kertaa minä sain inspiraation kuvasta.

Päätin tehdä, jälleen kerran, ATC-kortteja.
Tein 4 korttia käyttäen sabluunaa, jossa on puun runkoja.
Kaksi korteista tein niin, että värjäsin musteella sabluunan läpi, ja toiset kaksi niin, että laitoin tekstuuripastaa sabluunan läpi ja värjäsin taustan mustesuihkeilla.
Lopuksi kirjoitin netistä löytämiäni sanontoja metsistä silkkipaperille, ja liimasin ne kortteihin collage mediumilla.






Metsä 1/4 ATC, no231


Metsä 2/4 ATC, no232



Metsä 3/4 ATC, no233


Metsä 4/4 ATC, no234











Alku

No niin, pyristeltyäni pitkään vastaan minä nyt sitten vihdoin ja viimein luovutin. Aloitin siis Bloggaamisen... vai onko se Blogaaminen? J...