maanantai 25. heinäkuuta 2022

Lisää kenkien tuunausta









Siskon tytöllä oli syntymäpäivä, ja koska minä olen huono keksimään ja ostamaan lahjoja, halusin muistaa päivänsankaria jollain itse tehdyllä. Tai no, osittain itse tehdyllä. Ideana tuunata kengät, tuunaamieni Unisiepparikenkien tapaan. Hommasin kengät kaupasta, ja sitten leikkimään salapoliisia ja selvittämään, mistä päivänsankari tykkää. 

Winxit ovat tällä hetkellä hänen mielenkiinnon kohteena, joten ei muta kuin googlettelemaan miltä ne näyttää. Päivänsankarin lempihahmot Winxeistä ovat Bloom ja Musa, joten kävin ison läjän kuvia läpi, ja vihdoin löytyi mallikuvat, joista mielestäni voisi saada hyvät kuvat kenkiin. 

Ei muuta kuin kynät, maalit ja pensselit esiin, ja hommiin...




Ensiksi maalasin hieman valkoisemmaksi kenkiä, jotta kuvat näkyisivät paremmin.





Sitten hahmottelin Bloomin lyijykynällä ja ohuella mustalla tussilla,



tein samoin toiselle kengälle, kuvana Musa, 
eli hahmottelu lyijykynällä ja mustalla tussilla.










Maalaamisen aloitin taustasta..









Bloom

Musa





 






Valmista!



















































torstai 23. syyskuuta 2021

Kenkien tuunaus


Laukun tuunauksesta innostuneena, vuorossa olivat kesäkengät (tai tossut.)
Tykkään kovasti tämän mallisista mutta en ole ihan varma miksi niitä kutsutaan, ja onko tällä mallilla ihan joku nimi. 

Mielestäni ovat kuitenkin yksivärisinä hieman "tylsähköt", eli
ei muuta kuin väriä pintaan!





Aloitin hahmoittelemalla, mitäpä muutakaan kuin, unisieppareita. 😁








Seuraavaksi sitten valkoisella akryylimaalilla kimppuun.















sitten tulikin taas ongelma... 

Tykkään kovasti näistä tälleen mustavalkoisina, mutta voisivat olla kivat myös yhtä monivärisinä kuin laukku, Hmm... 






SusannArt











torstai 16. syyskuuta 2021

Laukun tuunaus



Mulla on vuosia ollut käytössä musta olkalaukku. En oikein ikinä ole ollut mikään käsilaukku ihminen, ja reppu on tietyllä tavalla rasittava, jos liikkuu paljon esimerkiksi yleisillä. Sitä sitten joutuu laittaa selkään, ottaa pois selästä, laittaa takaisin selkään jne, joten olkalaukku on mielestäni ollut paras ja mieluisin vaihtoehto minulle.
 
Olen siis käyttänyt kyseistä olkalaukkua vuosia, ja sen se on näköinenkin 😆. Mielessäni on pitkään ollut ideana tuunailla joitain kenkiä ja vaatteita maalaten, ja päätin tehdä laukustani kokeilu kappaleen. Olihan laukku jo siinä kunnossa, että joutaisi roskiin, ja minä uuden laukun ostoon. 

Maalasin laukun akryyliväreillä, ensin valkoisella, ja lopuksi väreillä. Kuvana on yllätys, yllätys, unisiepparit, koska ne ovat olleet mun mielenkiintona jo moooonta vuotta. Tuunaus onnistui mielestäni hyvin, liiankin, sillä tykästyin siihen niin paljon, etten siitä vielä raaski luopua. Eli ei muuta kuin ostamaan lisää hakaneuloja, että saisi laukun pysymään edes hetken vielä kasassa 😁


 






Kun maalaus oli kuiva, päällystin sen vielä Fabric mediumilla, niin kassi kesti 40 asteen konepesun.




sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Askarteluvuoren ATC vaihto#50



Askarteluvuoren tämänkertaisessa vaihdossa oli tarkoitus tehdä kaksi korttia, jossa toisessa on eläin, ja toisessa kortissa on jotain ystävyydestä.



Kirahvi hahmoteltu ensin lyijykynällä ja sitten piirretty musteella. Dipattu vesiväriin.
Värikäs kirahvi ATC, no379


Mixed media taustassa vähän sitä sun tätä, vanhat ystävykset ovat Tim Holtzin paperinuket.

Vanhat ystävät ATC, no380




sunnuntai 9. helmikuuta 2020

OKTK #59



Oletko koskaan tehnyt korttia- haasteessa nro 59  kyseltiin tällä kertaa tähtien perään.

Päätin osallistua kahdella ATC kortilla.


 




Ideaksi kehkeytyi "purkittaa" hieman tähtipölyä, eli tehdä Shaker-kortit. 

Olen kerran aikaisemmin tehnyt Shaker kortit, mutta enhän mä siitä mitään muistanut, joten harjoittelua oli tämäkin kerta. Nyt taas tuntuu siltä, että ensi kertaa varten on taas parempi käsitys miten se kannattaisi ennemmin toteuttaa... toivottavasti muistan ne silloin :D. 


Purkitettua tähtipölyä 1/2 ATC no386

Purkitettua tähtipölyä 2/2 ATC no387


Purkit on stanssattu paperista, johon oli liimattu servetti. 
Tausta on maalattu keltaisella akryylimaalilla ja siihen on liimattu muutama washi-teipin pala. 
Purkin ympärille on kiedottu pari kierrosta metallilankaa, jossa on pari helmeä. 
Purkin "sisällä" on kultahippuja ja tähtiä.











Alku

No niin, pyristeltyäni pitkään vastaan minä nyt sitten vihdoin ja viimein luovutin. Aloitin siis Bloggaamisen... vai onko se Blogaaminen? J...