torstai 29. elokuuta 2019

kalenterimanian elokuun vaihto 2019




Jos tällä toisella kerralla homma onnistuisi paremmin..


Kalenterimanian ATC-vaihdossa tällä kertaa aiheena oli elokuvat.

Halusin käyttää korteissani vanhoja "leffajulisteita", jotka tulostin pikkuruisessa muodossa ja käsittelin vanhan näköisiksi.  Tein muutaman "leffalipun" leimaamalla, leikkaamalla ja taas "käytetyn näköiseksi"-käsittelemällä. Stanssasin mustalta kartongilta muutaman vanhan kameran ja filmirullan reunaa, ja sitten yritin saada kaiken mahtumaan jotenkin järkevästi yhteen korttiin. 😃











Elokuvat: Tuulen viemää 1/3 ATC, no279



Elokuvat: West side story 2/3 ATC, no280


Elokuvat: Casblanca 3/3 ATC, no281






maanantai 26. elokuuta 2019

Askarteluvuorenvaihto #44



Tällä kertaa Askarteluvuoren vaihdossa vaihdettiin kaksi korttia. Yksi ATC ja yksi Skinny.


 ATC-kortissa ei ollut mitään aihetta eikä rajoitteita, vaan oli vapaasti toteutettavissa.
Minulle kävikin niin, että innostuin tekemään yhdestä vanhasta tekemästäni taustasta kortin, johon käytin kuvaa joka oli pitkään kummitellut mun aarre-laatikossa... pää poikki ja linnun pää tilalle, ja kappas, siinä meillä on uusi Sheriffi!


Skinnyssä sen sijaan piti olla aiheena meri, jotain vaaleanpunaista ja sarjakuva.
Mielessäni siinteli ensin vaaleanpunaiset meritähdet ja merihevoset ym ym. Mutta päädyin lopulta siihen, että haluan piirtää hain.
Mutta mitenkäs mä lisään siihen vaaleanpunaista, laitanko haille rusetin kaulaan tai päähän, vai miten? Ja sarjakuva.. mitenkäs mä sarjakuvan keksin, vai piirränkö vaan sen hain sarjakuvamaisena?

No, lopulta keksin idean siitä, kun muistin nähneeni videon siitä koirasta joka ensin on onnellisena vedessä, ja sitten ilmeisesti kala tai jokin koskettaa koiraa veden alla ja se koira säikähtää ja juoksee äkkiä rannalle... jos mä teen niin, että hai säikähtää kun jokin koskee sitä veden alla, ja ensimmäisessä kuvassa se voisi tulla karjuen pinnalle, jopa sillälailla pelottavasti, että voisi luulla että se hyökkää. Mutta sitten toisessa kuvassa se onkin ihan nolona, (vaaleanpunainen tausta oikein korostamaan sitä), ja kertookin että oli säikähtänyt kosketusta veden alla.
Leikiteltiin pojan kanssa vielä sana-leikkiä ajatuksella "something touched my leg" --> "something touched my Fin", Fin tarkoittaessa sekä evää, että Suomalaista, mutta päätinkin että pelkkä "something touched me" saa luvan kelvata.
(voihan olla että teen jossain vaiheessa jotain samantyyppistä, jossa sitten käytän kyseistä sanaleikkiä 😊 )

kuva on hahmoteltu ensin lyijykynällä, tussilla piiretty ääriviivat ym ja väritetty vesiväreillä ja Derwentin Inktence blockseilla.






Sheriffi ATC, no292


Arka hai SKINNY, no291

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Ajatuksia-sarja





Halusin tehdä Skinnyjä, ja päädyin pitkästä aikaa tekemään mun "lintuihmisiä" 😃

syntyi sarja "Ajatuksia"








Ajatuksia.. 1/4 SKINNY, no265
Ajatuksia.. 2/4 SKINNY, no266





Ajatuksia.. 3/4 SKINNY, no267



Ajatuksia.. 4/4 SKINNY, no268




















perjantai 16. elokuuta 2019

Holiday-selfie





Holiday selfie


Jonkinlainen tarve tuli piirrellä ja maalailla taas eläimiä aurinkolasit päässä.
Syntyi siis Loma selfie-sarja ATC-kortteja:






Kortit on käsin piirretty ja maalattu.. ja sen on kyllä näköisiäkin! 😜



Holiday selfie ATC 2/5, no261

Holiday selfie ATC 1/5, no260



Holiday selfie ATC 4/5, no263

Holiday selfie ATC 3/5, no262




Holiday selfie ATC 5/5, no264












sunnuntai 11. elokuuta 2019

TJK 31-32/2019



Tällä kertaa tämä joutaa korttiin- haasteessa toivottiin rusetteja päihin. 

Mulla on ollut valitettavasti tässä useamman viikon ajan jakso, jossa en ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Mä huomaan istuvani pöydän ääressä, kovasti haluaisin jotain tehdä, ,mutta pää lyö tyhjää.

Tässä kortissa idea, keksin hyvinkin nopeasti, mutta lopputulokseen en sitten ollutkaan tyytyväinen, ja siksi tää kortti pyöri mulla "jaloissa" siinä pöydällä melkein 2 viikkoa. En oikein tiedä mikä siinä omasta mielestä mättää, mutta päädyin sitten tummentamaan värejä hieman, ja vaikka se siltikin tuntuu itsestä vielä keskeneräiseltä, niin sen valmiiksi kuitenkin yritän tässä mieltää.

Entäs se toinen kortti...?!?


Rusetti päähän tytöt ATC, no291

Alku

No niin, pyristeltyäni pitkään vastaan minä nyt sitten vihdoin ja viimein luovutin. Aloitin siis Bloggaamisen... vai onko se Blogaaminen? J...